The Funeral

Hei vaan.
Sopii kutsua vaikka Kissiksi. Olen yhdeksäntoistavuotias naikkonen, joka on aivan kurkkuaan myöten täynnä syömishäiriöistä ja masentunutta elämää. Vittuuntunut vihaamaan itseään ja elämään päänsisäisessä kurjuudessa vain siksi, ettei osaa elää normaalisti tai ajatella muuten kuin kieroutuneesti.

Kärsin vääristyneestä minäkuvasta ja syömisongelmista. Ehkä ortoreksiasta bulimian piirteillä. Oli mitä oli, en osaa syödä enkä ajatella normaalisti.
Jos elämäni pysyisi kasassa, se olisi mukavaa, ehkä lähentelisi täydellistä. Jumalauta sentään, lempiherkkuni on raakasuklaa ja tuore ananas - nehän ovat varmaan terveellisimpiä asioita mitä ihminen voi syödä. Olen normaalipainoinen, ihan nätti ja ihan lahjakas. Minulla on mukava perhe, työ, kavereita ja poikaystävä. Silti kaikki menee päin vituraa. Se johtuu päästäni.

Mitään ongelmiani ei ole koskaan "varsinaisesti diagnosoitu", mutta lääkärisedät ja -tädit ovat kyllä myöntäneet, että minulla on syömishäiriö ja olen ainakin kausittain vaikeasti tai keskivaikeasti masentunut.
Kuitenkin yleinen kuva, jonka annan ihmisille, on tasapainoinen - ehkä hieman hassu, mutta riemukas ja positiivinen. Eräs tuttuni sanoi kerran: "Uskomatonta tuo sinun ilosi, joka ei tunnu koskaan loppuvan!"

Siksi minun on vaikea puhua asioista. Etten rikkoisi nättiä julkisivua. Siksi kirjoitan, että pääsisin tästä roskasta eroon.