Täällä minä taas olen. Itsenäinen, terve, onnellinen nuori nainen, eikös niin?
Mitä on tapahtunut, että päädyin taas tänne?
Runoilija on mennyt. Hän ei kestänyt enää minua, minä lähdin hyvin äkkiä. Nyt minulla on oma kolo jossa piileskellä. Ero teki hyvää. Laihduin paljon. Ajattelin paljon. Poltin tupakkaa paljon. Yritin saada kiinni elämänreunasta ja sain kiinni. Nyt olen tässä. Olen juhlinut, rakastunut, ihastunut, pettynyt suuttunut, juhlinut lisää ja lihonut. Olen silti onnellinen. En aio viimeisimpien tehdä minua surulliseksi. Sillä vihdoin minä olen vapaa. Vapaa ihmisestä, joka ei lopulta kuitenkaan kohdellut minua niin hyvin kuin olen antanut itsenikin ymmärtää. Vapaa syömään pelkkää hernemaissipaprikaa jos tahdon. Vapaa olemaan, kutsumaan ihmisiä kotiini, käymään toisten ihmisten kodeissa, olemaan yksin sisällä viikon kenenkään sen kummemmin häiritsemättä jos onnistun pitämään puhelimen kiinni.
Olen vapaa ja rakastunut ja minulla on appelsiinikahvia ja oma, liian sotkuinen pieni loukko.
