Sienisalaatissa on majoneesia, raakasuklaassa rasvaa, leivässä liikaa hiilareita. Kahvi on turvallinen, kahvi on hyvä. Omenan voin syödä. Voin mä syödä leivänkin, vähän raakasuklaata, maistaa sienisalaattia. Voi saatana. Sinne meni kaikki, minun alati paisuvaan vatsakumpuun. Oksentaminen olisi vaihtoehto, jos kämppis ei olisi kotona. Jos saisin sormet kurkkuuni, saisin kadotetun itsekontrollin takaisin. Niin ainakin kuvittelen.
Olen suunnattoman pettynyt itseeni ja siihen, että haaskasin alkuviikon hikiset kuntosali- ja juoksumattotunnit alkoholiin ja ylensyömiseen. Sama kaava toistuu päivästä päivään ja viikosta viikkoon – innostun urheilusta ja rakastun juoksumattoon, asun muutaman päivän salilla kunnes joku pyytää minut kapakkaan. Tuhoan pullon viiniä, olen typerä, laulan huonosti karaokea ja mekastan. Syön aamuyöllä hillittömän annoksen, herään pää särkien ja maha mouruten. Syön lisää. Olen pettynyt itseeni, taas. "Huomenna lähden salille."
No, minun tapauksessani liikuntariippuvuus on ihan hyvä asia, jos se hillitsee alkoholiongelmaa. Mutta tällä päivämäärällä, kylläpä vituttaa.
(Minun varmaan piti puhua joulusta, mutta teen senkin ehkä huomenna.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti