Minä en syönyt jouluna itseäni ähkyyn. En olisi varmaan edes pystynyt, koska olin joulun alla kuumeessa enkä syönyt kahteen päivään käytännössä mitään. Olen ylpeä itsestäni - suklaatakin söin aivan minimaalisen määrän. Niin - ja olen ylpeä itsestäni vain siksi, että ylensyönti aiheuttaa minussa niin suunnattoman tuskan, ettei mitään rajaa. En haluaisi olla enää yhtään ahdistuneempi jouluna. Enkä ollut.
Alkoholinkäyttöön minun pitäisi kiinnittää huomiota. Viini maistuu liian hyvin ja nousuhumala on liian suloinen tunne. Kyllä, olin eilenkin tapsantansseissa. Oli ihan kivaa - lähinnä ystävän luona kahdestaan puhuessa ja viiniä lipitellessä. Baari latisti tunnelman. Jotain hyvää kännissäkin - osaan humalassa pelata Zuma Blitziä aivan saatanallisen hyvin. Liukas kännitaikuri-Kissi. Siinä menikin sitten aamuseitsemään.
Minulla ei oikeastaan ole hirveästi kerrottavaa. Välillä ahdistaa, välillä ei. Haluaisin laihtua, mutten jaksa tehdä kovasti mitään sen eteen. Haluaisin nukkua öisin, mutten pysty siihen yksin. Haluaisin olla tasapainoisempi ja onnellisempi, mutta asiat ovat nyt juuri niin hyvin kuin ovat ja en lamaantuneisuudeltani jaksa muutta niiden kulkua. En jaksa lopettaa tupakointia, vaikka tiedän, ettei se tee minulle hyvää. En ole kiinnostunut alkoholittomasta elämästä muulloin kuin krapula-ahdistuksissani (ts. nyt) enkä saa kovasti mistään kiinni.
Eikä sillä ole niin väliä. Tämä on oikeastaan aika huolestuttavaa. Olisi ihan mukavaa olla näkymätön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti